Itsestä… 

Olen v. 1980 syntynyt lastentauteihin erikoistuva lääkäri Muuruvedeltä.,pienestä kylästä Kuopiosta pohjoiseen. Olen asunut lähes koko ikäni Muuruvedellä. Etelä-Suomessa Helsingissä ja Vantaalla olen asunut myös muutaman vuoden, kunnes loppusyksystä-17 palasin takaisin "kotopuoleen". Lukion olen käynyt Helsingissä, Helsingin Saksalaisessa koulussa. Joku ehkä miettii, että miksi saksalainen yo- tutkinto? Nohh, siksi, että olen kaksikielinen. Isäni on saksalainen ja äitini suomalainen. Eli olen veljieni kanssa puhunut pienestä pitäen sekä saksaa että suomea.

Nykyään asustan Vantaalla, mutta kotopuolessa tulee tiheään käytyä. Harrastuksiini kuuluu mm. agility russeleiden kanssa, pienimuotoinen kotitokoilu koiruuksien kanssa ja ratsastus.

Mistä kaikki oikein alkoi…?

Ensimmäinen koiramme oli upea hovawart-uros, Aleks. Kaverini perheessä oli Aleksin äiti, Kiki, jolle sitten odotettiin ensimmäistä pentuetta. Pennut syntyivät ja eräänä päivänä äiti kertoi meille ilouutisen: meille tulee yksi Kikin pentu!! Ja niin kultainen Aleks tuli meille. Lisäksi kävi vielä niin sopivasti, että Aleksin sisko, Artemis tuli melkein naapuriin, hyville perhetutuillemme! Ja, koska samalla kylällä asuttiin & kavereita oltiin, niin kuulumiset kasvattaja - perheen välillä vaihtuivat ahkeraan.

Aleks oli pääsääntöisesti isäni koira. Pikkuhiljaa kuitenkin, kun minulle ikää tuli, siirtyivät ruokinnat, harjaukset ja liikunta minun hoitooni. Lopulta Aleksin hoito oli minun vastuullani. Aleks eli kunnioitettavat vajaat 12 vuotta, joista vasta ihan viimeisenä vuotenaan se tuntui vanhalle koiralle. Loppuun asti mieli pysyi virkeänä, mutta ruumis ei jaksanut. Vanha herra pääsi autuammille vahti- maille loppusyksystä - 97.

Keväällä -98 rupesi koira-keskustelu heräämään perheessä (se vajaa puoli vuotta ilman karvaista kaveria oli karmea...), ja pikkuhiljaa berninpaimenkoira rupesi kiinnostamaan. Asuin silloin serkkujeni luona Nummelassa, ja kun lehdessä oli berni-pentu- ilmoitus ja vielä Nummelassa, niin sinnehän oli päästävä. Ja niin Maximus tuli meille kesäkuussa - 98. Max oli pääasiassa minun koirani, mutta koko perhe kuuliu ”sen ihmisiin”. Max eli kanssamme kunnioitettavat 11 vuotta, kunnes talvella 2010 sen selkä petti, ja vanha nallekarhu nukkui ikiuneen. Maxin kautta kiinnostus berneihin onkin minussa oikein kunnolla herännyt, ja joskus hamassa tulevaisuudessa etsin sen sopivan berni-nartun itselleni…

Russelit tupsahtivat elämääni Monan kautta vuoden 2001 lopulla. Kaverini perheineen oli koiranpentua hankkimassa, ja kun lähistöllä oli russeli- pentuja, pyysivät he minut mukaan pentuja katsomaan. Ja minähän menin… Pennuista jäljellä oli kaksi narttu- pentua, joista toinen oli varattu. Toinen lähti kaverini perheeseen. Ihastuin itse toiseen narttuun, joka oli kovin eloisa ja oikea häkkärä-väkkärä… Kovan puhelin-terrorin jälkeen, ja kun alkuperäinen varaaja ei määräpäivään asti yhteyttä ottanut, tuli Mona meille! (Eli varsinainen ”heräte-ostos”…) Puolustuksekseni voin sanoa, että toisen koiran hankinnasta oli ollut puhetta…Lisäksi muistin russelit lapsuudesta talleilta pieninä, eloisina koirina, jotka viipottivat ympäri tallia ja talli-pihaa. 

Monan kasvaessa nälkä itselläkin kasvoi, ja kasvatus rupesi kiinnostamaan. Kasvattaja-kurssin jälkeen kesällä -04 syntyi ensimmäinen Wauhtitytön pentue, jonka ainoa pentu –Mortti- jäi minulle ja Monalle kaveriksi. Lisäksi Kasvattajan jatkokurssin suoritin hyväksytysti keväällä 2005.

 

Kasvatus- periaatteeni

Bernit

Bernien mahdollinen kasvatus kuuluu jonnekin tulevaisuuteen. Tällä hetkellä elämässäni on kyllä bernin mentävä aukko, mutta toisen bernin aika ei vielä ole. Vaikka en Maxin kanssa mitenkään aktiivisesti ollut berni-toiminnassa mukana, olen kuitenkin Suomen Sveitsinpaimenkoirat-yhdistyksen jäsen, ja seuraan tarkkaan, mitä bernimaailmaan kuuluu. Toiveena olisi, että vuosien kuluttua löydän jostain sen hyvän berni-nartun, joka mahdollisesti toimisi kantanarttunani.

Berneissä minua viehättää juuri niiden olemus ja luonne: avoin, ystävällinen ja varma, täydellinen perhekoira, joka ei turhia hötkyile. Oikea halinalle…Ja, kyllä berni on ulkonäöltäänkin upean näköinen!

Bernin koko on seikka, joka tulee huomioida jo pennusta lähtien. Kasvuaikana tulee olla erityisen tarkka ruokinnan suhteen, ja jos sattuu kerrostalossa asumaan, pitää olla valmis kantamaan berni - rontti portaat alas, ettei sen etuosa kuormittuisi liikaa. Myös bernin koulukseen tulee kiinnittää huomiota, koira tarvitsee kunnon tapakasvatuksen vähintäänki, jo kokonsa vuoksi. Ei ole kovin helppoa, jos hihnan päässä tempoilee useampi kymmenkiloinen enemmän tai vähemmän riehakas berni, joka ei mitään kuuntele...  Selkeä, hyvä kotikasvatus on siis tarpeen.

Berni on altis useille sairauksille, mm. epilepsiaa ja kasvaimia esiintyy. Myös lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöitä esiintyy. Siksi onkin tärkeää, että jalostukseen käytetyt koirat terveys- tutkitaan. Bernit ovatkin mukana Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamis- ohjelmassa (=PEVISA) lonkkien ja kyynärien osalta. Lisää tietoa löytyy yhdistyksen nettisivuilta (katso ”Linkit”).

Mutta kun kaikki loksahtaa kohdalleen, bernistä saa mitä ihanimman perheenjäsenen, jonka kanssa voi harrastaa esim. TOKOa, hakua, jne. -melkeinpä mitä vaan! Puhumattakaan siitä ihanasta joka paikkaan mukaan kuononsa tunkevasta karvaisesta kaverista! 

 

Russelit

Russeleissa minua viehättää niiden peräänantamaton luonne. Russelin ajatusmaailma muodostuu vain ja ainoastaan siitä itsestään. Eli russeli on ”Minä” -isolla M:llä… Muiden kuuluu väistää russelia (hevoset, autot ja kaikki muut…) ja russeli haluaa aina ja kaikkialla olla se Ensimmäinen. Lisäksi russelit luulevat olevansa suurempia, kuin miltä oikeasti näyttävät, niiden ego on siis SUURENSUURI! Eli oikea kunnon terrieri!

Russeli on aktiivinen koira, joka on alkuperältään puhtaasti työkoira. Tämä on muistettava heti alusta alkaen! Tämä tarkoittaa, että pelkät lenkit ja sohvalla löhöily ei tälle koiralle riitä. Russeli tarvitsee aktiviteetteja, joihin käyttää energiansa. Temppujen opettelu, erilaiset aivotyöskentelyä vaativat toimet -niistä russeli pitää! Lisäksi russelin kanssa voi harrastaa vaikka mitä: agility, jälki, TOKO, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Rajoittavana tekijänä useimmiten taitaa vain olla omistajan mielikuvitus, russeli on valmis mihin vaan! 

Russeli ei kuitenkaan ole kenen vaan koira, juuri luonteensa ja energisyytensä takia. Jo pieni, suloinen russelipentu vaatii alusta lähtien selkeät rajat ja säännöt, joita noudatetaan siis heti alusta alkaen. Älykkäänä koirana russeli muuten nopeasti huomaa, kuka on pomo -russeli itse vai ihminen. Ja russeli ei pelkää käyttää tilannetta hyväkseen, vaan pyrkii lauman ylimmäksi. Silloin on ongelmia edessä, ellei niihin puututa mitä pikimmiten. Russelille on siis alusta alkaen oltava selvää, kuka on laumassa johtajana. Lisäksi, mikäli russelille ei aktivitteettia tarpeeksi ole, niin se kyllä itse keksii itselleen puuhaa jos toistakin! Luvassa on silloin huonekalujen uudelleenmuotoilua, kukkamultien omatoimista vaihtoa jne…

Kun nämä asiat vain sisäistää, on russeli kyllä mitä ihanin kaveri! Russelin kanssa ei ole tylsää hetkeä, ja päivän päätteeksi viereen/ syliin vaikkapa tv:tä katselemaan asettuva russeli on kyllä mitä suloisin! 

Terveys, oikea rakenne, tyyppi ja luonne sekä alkuperäinen käyttötarkoitus -rotumääritelmän mukainen russeli siis. Näihin seikkoihin kiinnitän huomioni, kun uutta russeli-yhdistelmää mietin. Terveys- ym. seikat ovat itsestään selviä, mutta lisäksi pidän myös tärkeänä, että russelin alkuperäinen käyttötarkoitus  -työtä tekevä luolakoira- pidetään mielessä. Terveystutkitutan siis kaikki jalostukseen käyttämäni koirat, ja mielellään myös kasvatit. Lisäksi käytän koiriani keinoluolilla saadakseni selville, millaiset taipumukset niillä on. Kokeisiinkin on tarkoitus mennä, kunhan harjoitusta on tarpeeksi. Itse en metsästä, mutta kokeneen, varman metsästäjän mukaan saatan russelini kanssa lähteäkin, kunhan varmuutta ja kokemusta karttuu -niin itselle kuin koirillekin.

Kasvatustoimintani on pienimuotoista. Pentueita syntyy vuoden - 2 vuoden välein, ja pennut kasvavat muun perheen mukana tottuen samalla kaikkiin ns. arjen ääniin. Pennut terveystarkastetaan, pentutestataan ja sirutetaan sekä madotetaan asiaan kuuluvalla tavalla. Ja  luonnollisestikin rekisteröidään Suomen Kennelliittoon.   

Kasvattieni uusilta kodeilta en erityisiä vaadi. Tärkeää on, että russeli pääsee lemmikiksi, perheenjäseneksi uuteen kotiinsa. Lisäksi pidän tärkeänä, että ”uudet kodit” ovat todellakin tutustuneet rotuun ja sen vaatimuksiin. Eli, että on todellakin selvää, mihin ollaan ryhtymässä. Positiivista on tietenkin aina, jos näyttelyssäkin käydään, ja kettuun mahdollisesti tutustutaan, tulokset kun ovat minulle arvokasta tietoa kasvattajana. Lisäksi, on aina plussaa, jos kiinnostusta agilityyn, tokoon tms. harrastukseen löytyy, sillä näin olisi ainakin tiedossa, että pennun koulutukseen ja  aktivointiin tullaan paneutumaan -kun kyseessähän on energinen koira!             

Mielelläni en urospentua myy kotiin, jossa jo ennestään on uroskoira. Mahdolliset ongelmat moninkertaistuvat kahden uroksen yhteiselossa. Joskus tämä yhteiselo onnistuu, muttei aina, ja tällaiseen ”kokeiluun” en pentua mielelläni päästä. Mutta, tilanne-kohtaisesti tietenkin tätäkin asiaa mietitään. Tavoitteena on luonnollisesti pysyvät kodit pennuille. Aivan pienten lasten keskelle en myöskään mielelläni pentua myy, sillä russeli ei ihan mitä tahansa retuutusta siedä, ja voi ärähtääkin selkeästi. Tietenkin, jos lapset jo ovat koiriin tottuneet, asia on toinen. Aikuisten on siis tehtävä pelisäännöt selväksi, kaikille. 

Russeleilla, kuten muillakin jalostetuilla koiraroduilla esiintyy perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. Nuoruusiän harmaakaihi (HC), viherkaihi ja linssin sijoiltaan meno (eli linssi luxaatio) ovat sairauksia, joita esiintyy silmien osalta. Polvien kohdalla esiintyy patella luxaatiota eli polvilumpion sijoiltaan menoa. Russelit ovatkin mukana Kennelliiton PEVISA- ohjelmassa patella luxaation ja silmäsairauksien osalta. Lisäksi on todettu muutama Legg Perthes- tapaus, jossa verenkiertohäiriön seurauksena reisiluun pää surkastuu, ja muutama epilepsia- tapauskin on ilmennyt.  

Tietoa rodusta löytyy esim. yhdistyksen sivuilta (osoite löytyy Linkki-topiikin alta) ja tietenkin minä myös mielelläni kerron lisää!Mikäli kiinnostus heräsi, meihin saa milloin vaan tulla tutustumaan! Itse myöskin mieluiten etukäteen tutustun mahdollisiin kasvattieni ”uusiin ihmisiin”.